Apian koulun historiaa

Valkeakosken Yhteiskoulu, joka vuonna 1976 jakaantui Valkeakosken lukioksi ja Apian yläasteeksi, perustettiin vuona 1923. Koulu vietti 75-vuotisjuhlaansa 24.10.1998. Apian koulurakennus rakennettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1938, kun valmistui nykyinen A-osa. Oppilaiden määrän kasvun aiheuttaman lisätilatarpeen takia koulua on myöhemmin laajennettu. Vuonna 1950 valmistui nykyinen B-osa, syksyllä 1959 nykyinen C-osa ja vuonna 1967 nykyinen D-siipi. Myöhemminkin koulua on luonnollisesti remontoitu niin sisältä kuin ulkoakin päin. Seuraava perusteellinen koulun peruskorjaus oli suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2006. Valitettavasti Valkeakosken kaupunginvaltuusto päätti 22.11. 2004 äänin 24-19 lakkauttaa Apian koulun luokka-asteittain niin, että lukuvuonna 2005-2006 Apiassa on vain 8. ja 9. -luokkien oppilaita ja lukuvuonna 2006-2007 enää 9. vuosiluokan oppilaat. Kaupunginvaltuusto muutti päätöstään 26.9. 2005 äänin 23-20 niin, että koulun toiminta loppuukin jo kesään 2006 mennessä. Toisin sanoen koulumme viimeinen ikäluokka siirretäänkin viimeiseksi peruskouluvuodekseen Tyryn ja Naakan kouluihin. Apian peruskoulun taival katkeaa 31.7. 2006 kestettyään tasan 30 vuotta!

Vuodesta 1976 on Apian yläaste muuttunut oppikoulun valtakunnallista opetussuunnitelmaa noudattaneesta keskikoulusta asteittain nykyiseksi itse suunniteltua opetussuunnitelmaa noudattavaksi peruskoulun yläasteeksi. Koulun rehtorina on sen perustamisesta alkaen toiminut aina kevääseen 2001 saakka Pentti Villberg. Helmikuussa 2001 rehtorin tehtävät otti vastuulleen Marko Tuominen. Kevätlukukaudeksi 2006 rehtorin tehtävät siirtyivät Pekka Rajalan harteille.

Apian yläasteen nimeksi tuli keväällä 2001 virallisesti Apian koulu, jossa annetaan perusopetusta peruskoulun vuosiluokille 7 - 9.

Oppilasmäärä on pudonnut vuoden 1976 syksyn 707:stä vähitellen ja syksyn 2005 alussa oppilaita on koulussamme enää 118. Opettajien määrä on pudonnut vastaavana aikana kuin 40:stä 25:een. Luokkien määrä syksyllä 1976 oli 26 ja syksyllä 2005 enää 7. Keskimääräinen opetusryhmän koko on vastaavana aikana pudonnut 36:sta 15.

Peruskoulun päättötodistuksen on tähän mennessä Apian koulusta saanut kaikkiaan 3045 Suomen tulevaisuuden toivoa. Opettajia Apian koulussa on vuodesta 1976 alkaen ollut kaikkiaan lähes kaksi sataa.