Opetuksen eteneminen
Opetus etenee vaihe vaiheelta: varhaisiän kuvataidekasvatuksesta perusopetukseen ja lopulta syventäviin opintoihin ja päättötyön tekemiseen. Oppilaan varttuessa opintokertojen kesto pitenee ja tehtävät muuttuvat vaativammiksi. Yhden oppitunnin pituus on 45 min.
VARHAISIÄN KUVATAIDEKASVATUS
Varhaisiän kuvataidekasvatusta järjestetään 6 -vuotiaille oppilaille 2 tuntia viikossa.Työskentely on leikinomaista tutustumista kuvataiteisiin. Lapset piirtävät ja maalaavat, rakentavat eri materiaaleilla ja oppivat tarkastelemaan niin arkikuvia kuin taidekuviakin. He harjoittelevat havaintojen tekoa luonnossa, kaupunkiympäristössä ja esinemaailmassa, ja tekevät opettajansa kanssa retkiä kulttuurikohteisiin.
PERUSOPINNOT
Perusopintojen laskennallinen laajuus on 540 tuntia, ja ne suoritetaan 6 vuodessa.Kuvataiteen perusopintoja suoritetaan 7-12 vuotiaina. Aluksi opintokerrat ovat 2,5 tuntia viikossa ja pitenevät sitten 10-vuotiaana 3 tuntiin ja 12 -vuotiaana 3,5 tuntiin viikossa.
Perusopintojen aikana oppilaat omaksuvat tärkeät perustiedot ja taidot kuvien tekemisestä eri menetelmillä. He oppivat myös ilmaisemaan omia ajatuksiaan, mielikuviaan, muistojaan, unelmiaan, tunteitaan ja tietojaan kuvallisesti. Oppilaat tarkastelevat ja tulkitsevat kuvataiteen teoksia eri aikakausilta sekä kuvalliseen tiedottamiseen, mainontaan ja viihdyttämiseen tarkoitettuja kuvia. Luonto ja rakennettu ympäristö tarjoavat runsaasti havainnoinnin ja tutkimisen kohteita.
Osa tehtävistä tehdään kotona, ja opintoretkiä tehdään yleensä viikonloppuisin. Perusopintojen aikana oppilaat omaksuvat kulttuuritottumuksia; he oppivat käymään museoissa, näyttelyissä ja kulttuuritilaisuuksissa.
Viimeinen perusopintojen vuosi on jaettu kolmeen jaksoon eli periodiin:
12-vuotiaat oppilaat opiskelevat keramiikan jakson, valokuvauksen jakson ja piirustus-maalaus -jakson, jotta he osaisivat sen jälkeen valita itselleen syventävien opintojen työpajan seuraavaa vuotta varten. Periodivuoden aikana oppilaat kokoavat kaikesta oppimastaan näytekansion (portfolion), josta he saavat arvioinnin ja todistuksen.
SYVENTÄVÄT OPINNOT
Kuvataiteen syventävät opinnot suoritetaan työpajoissa, jotka ovat keramiikka, piirustus-maalaus ja valokuvaus. Tässä vaiheessa oppilaat ovat 13-18 vuotiaita ja opintokerran pituus on 3,5 tuntia viikossa. Opintojen laskennallinen laajuus on 760 tuntia ja ne suoritetaan kuudessa vuodessa.
Oppilaat valitsevat itselleen työpajan aina opintovuodeksi kerrallaan. Kaksi viimeistä vuotta opiskellaan jatkotyöpajassa, jossa oppilaat valitsevat itselleen oman taiteellisen päättötyön aiheen, toteuttavat sen, laativat työskentelystään portfolion ja tekevät itsearvioinnin.
Syventävien opintojen päätteeksi oppilas saa todistuksen, jossa arvioidaan oppilaan päättötyö numeroarvosanalla sekä kuvataan hänen osaamistaan kirjallisesti. Päättötodistus on todistus koko kuvataiteen laajan oppimäärän suorittamisesta.
Jos oppilas ei suorita päättötyötä, hän saa opinnoistaan osallistumistodistuksen ja taidoistaan kirjallisen arvioinnin.
|